[Pauliina Saares]

Hyvä järjestöväki,

Ulkoministeriö uusii kansalaisjärjestölinjauksensa vuoden 2010 alkupuolella. Kuluvan syksyn aikana järjestöt ovat koonneet yhteen keskeisiä näkemyksiään ulkoministeriön uutta linjausta varten.

Antoisien keskustelujen pohjalta kootun näkemyspaperin luonnos on järjestöjen kommentoitavana 1.-15.12. Tämän jälkeen kommenttien pohjalta muokattu lopullinen versio lähetetään järjestöille hyväksyttäväksi ja allekirjoitettavaksi. Dokumentti toimitetaan ministeri Väyryselle ja kansalaisjärjestöyksikköön tammikuussa.

Luonnoksen löydätte tämän ketjun seuraavasta viestistä tai pdf-muodossa Kepan verkkosivuilta: http://www.kepa.fi/jarjestoille/edunvalvonta/jarjestolinjaus.

Lisätietoja prosessin taustoista voitte lukea suunnittelutyöryhmän avauspuheenvuorosta: http://www.kepa.fi/jarjestoille/edunvalvonta/jarjestolinjaus/avauspuheenvuoro

Luonnosta voi kommentoida 15.12. saakka joko suoraan täällä verkkokeskustelussa tai sähköpostitse osoitteeseen pauliina.saares@kepa.fi.

Ystävällisin terveisin,

Pauliina Saares
Järjestökoordinaattori
Kepa

[Pauliina Saares]

Järjestöjen näkemyksiä ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestölinjausta varten
1.12.2009 / Kepa
Luonnos

JÄRJESTÖJEN JA MINISTERIÖN VÄLINEN YHTEISTYÖ

Hyvä hallinto ja reilut pelisäännöt ovat yhteistyön avaimia

Reilut pelisäännöt, aito vuorovaikutus, yhteinen arvopohja ja hyvän hallinnon periaatteiden noudattaminen ovat edellytyksiä kansalaisjärjestöjen ja ministeriön väliselle toimivalle yhteistyölle. Päätöksenteon on oltava aina perusteltua ja läpinäkyvää – niin Suomessa kuin suhteessa etelän kumppaneihin.

Kansalaisjärjestöillä on oikeus ja tasapuoliset mahdollisuudet osallistua ministeriön
järjestöjen työhön liittyviin päätöksenteko-, kehittämis- ja uudistusprosesseihin. Yhteistyö sekä selkeät ohjeistukset ja aikataulut ovat keskeisiä työkaluja yhteisten linjojen suunnittelussa.

Molemminpuolinen vuoropuhelu sekä palautteen antaminen ja saaminen ovat
ensiarvoisen tärkeitä työkaluja kehitysyhteistyön laadun ja vaikuttavuuden takaamisen kannalta.

Järjestöt poliittisen vuoropuhelun kumppaneina

Viime vuosien kansainväliset kriisit kuten ruoka- ja finanssikriisi ovat vaarantaneet
kansainvälisen yhteisön useiden vuosien ponnistelut eriarvoisuuden ja köyhyyden
lopettamiseksi. Myös ilmastonmuutos asettaa haasteita globaalissa mittakaavassa ja
vaikutuksista kärsivät eniten kaikkein köyhimmät.

Ulkoisen toimintaympäristön muutokset asettavat vaatimuksia myös järjestöjen ja
ministeriön välisen suhteen kehittämiselle Suomessa. Samalla kun vuosituhattavoitteiden aikataulu karkaa yhä kauemmaksi, etsii kansainvälinen avustusyhteisö uusia tapoja saavuttaa yhdessä asetettuja tavoitteita.

Kehitystavoitteiden saavuttamiseksi järjestöjen ja ministeriön välistä yhteistyötä on
syvennettävä; kehitysyhteistyötä ja globaalikasvatusta tekevät kansalaisjärjestöt ovat
ulkoasiainministeriölle merkittävä poliittisen vuoropuhelun kumppani. Järjestöt tarjoavat tärkeitä näkökulmia kehityspolitiikkaan ja sen toteuttamiseen aidolla kontaktillaan ruohonjuuritason yhteiskuntaan niin Suomessa kuin etelässä.

Aito vuoropuhelu ja kumppanuus tarkoittavat järjestöjen osallistamista poliittisiin
prosesseihin ja päätöksentekoon. Hyviä esimerkkejä tällaisista prosesseista ovat
esimerkiksi kansalaisjärjestölinjauksen muotoileminen ja hankehallinnon uudistamistyö. Ministeriö kehittää käytäntöjään järjestöjen osallistamiseksi ja kuulemiseksi. Prosessien loppuvaiheessa järjestöille tarjottujen kommentointitilaisuuksien sijaan vuoropuhelua käydään prosessin kaikissa vaiheissa ja järjestöjä osallistetaan aktiivisesti myös sisältöjen tuottamiseen.

Vuoropuhelua järjestöjen ja ministeriön virkamiesten välillä syvennetään myös lisäämällä aitoja kohtaamistilanteita, joita voivat olla esimerkiksi temaattiset ja alueelliset keskustelutilaisuudet.

Järjestöt ovat asiantuntijaresurssi, jonka hyödyntäminen ja huomioiminen suomalaisessa kehitysyhteistyössä on tärkeää. Tämän asiantuntemuksen hyödyntämiseen luodaan kestäviä ja vakiintuneita käytäntöjä. Järjestöjen kosketuspinta ruohonjuuritason yhteiskuntiin niin Etelässä kuin Suomessa on merkittävä lisäarvo, jonka kautta yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien kokemuksia ja tarpeita kehityspolitiikasta voidaan nostaa osaksi julkista keskustelua ja kehityspolitiikkaa.

KANSALAISJÄRJESTÖKENTÄN MONINAISUUS

Kansalaisjärjestöillä on merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Ne ovat
vaikutuskanavia, ja ne tarjoavat ihmisille mahdollisuuden toimia aktiivisina kansalaisina. Kansalaisyhteiskunnalla on tärkeä merkitys yhteiskuntarauhan, keskinäisen luottamuksen, sosiaalisen pääoman ja palveluiden tuottajana.

Kehitysyhteistyön parissa niin Suomessa kuin kehittyvissä maissa toimivien järjestöjen kenttä on monimuotoinen. Kirjo ulottuu vapaaehtoispohjalta toimivista ruohonjuuritason järjestöistä suuriin ammattimaisiin järjestöihin. Järjestökentän moninaisuus on rikkaus, joka tuottaa lisäarvoa julkiseen kehitysyhteistyöhön esimerkiksi ulottumalla sellaisille maantieteellisille ja temaattisille alueille, joille julkishallinto ei ylety. Suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat tehneet kehitysyhteistyötä yli 150 vuotta. Vuosien varrella järjestöt ovat keränneet merkittävän määrän monipuolista kokemusta yhteistyöstä ja kumppanuudesta eri puolilla maailmaa.

Järjestötoiminnan lähtökohtana on toimia yhteisen hyvän edistämiseksi. Kuten kaikessa toiminnassaan, myös kehitysyhteistyössä kansalaisjärjestöt ja heidän eri kumppaninsa ovat itsenäisiä toimijoita, jotka määrittelevät omista päämääristään ja tavoitteistaan käsin sen, millä sektoreilla, millaisin keinoin ja keiden kumppanien kanssa ne työtään toteuttavat.

Järjestöjen vaikuttamistoimintaa edistetään

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö edistää suoria kontakteja kehitysmaihin, lisää
tietoisuutta kehitysmaiden tilanteesta ja tarpeista sekä vahvistaa kehitysyhteistyön
kannatuspohjaa Suomessa tarjoamalla globaaliin oikeudenmukaisuuteen liittyvää tietoa ja osallistumismahdollisuuksia.

Kansalaisyhteiskunnan aktivoiminen on tärkeää ja järjestöjen toteuttamaa
kehityskasvatusta tulee tarkastella oikeuslähtöisesti: kansalaisilla on oikeus tietää
maailman asioista ja osallistua toimintaan globaalin yhteisvastuun edistämiseksi. Median välittämä ongelmakeskeinen kuva maailmasta kaipaa rinnalleen tietoa ratkaisuista ja toimintamahdollisuuksista. Esimerkiksi kestävän kehityksen tavoitteet edellyttävät tekoja ja asennemuutosta myös suomalaisilta. Järjestöjen rooli muutoksen aikaansaamisessa ja globaalin vastuun kysymysten arkipäiväistämisessä on merkittävä.

Järjestöjen Suomessa ja kansainvälisesti toteuttama vaikuttamistyö on osa toiminnan
kokonaisuutta, jolla edistetään köyhyyden vähentymistä ja kansalaisyhteiskunnan
vahvistumista osallistumismahdollisuuksien kautta.

JÄRJESTÖJEN TYÖN VAIKUTTAVUUDEN LISÄÄMINEN

Suomi on sitoutunut yhdessä Euroopan unionin muiden vanhojen jäsenmaiden kanssa
nostamaan kehitysrahoituksena YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta
vuoteen 2015 mennessä. Tästä tavoitteesta huolimatta kehitysrahoituksen riittävyys
vuosituhatohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi on epävarmaa. Kehitysavun määrä on tärkeää, mutta vähintään yhtä merkityksellistä on laatu.

Avun tehokkaaseen ja tulokselliseen käyttöön sekä johdonmukaisuuteen on kiinnitetty
huomiota jo muutaman vuosikymmenen ajan. 1990-luvulta alkanut avun
tuloksellisuuskeskustelu johti vuonna 2005 Pariisin julistukseen. Suomi yhtenä
allekirjoittajamaana on sitoutunut Pariisin julistuksen periaatteisiin ja sen pohjalta
tapahtuvan kehitysyhteistyönsä arviointiin ja kehittämiseen OECD- ja avunsaajamaiden välisessä yhteistyössä.

Avun tuloksellisuuden periaatteisiin sitoutuminen vahvistettiin Accrassa vuonna 2008.
Suomi on sitoutunut yhdessä hyväksyttyyn Accran toimintaohjelmaan, jossa kiinnitetään enenevässä määrin huomiota avun ja kehitysyhteistyön vaikuttavuuteen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Accran kokouksen loppuasiakirjassa tunnustetaan myös kansalaisliikkeiden ja -järjestöjen merkitys kestävän, ja ennen kaikkea kaikkein köyhimpien ja vaikeimmassa asemassa olevia ihmisryhmiä hyödyttävän kehityksen saavuttamisessa.

Samalla loppuasiakirjan allekirjoittaneet maat, mukaan lukien Suomi, kannustivat
kansalaisliikkeitä ja -järjestöjä omaan itsenäiseen prosessiin, jossa ne määrittelevät itse oman toimintansa tuloksellisuusperiaatteet eri sidosryhmiä kuten julkishallintoa osallistaen.

Vaikuttavuus syntyy etelän kansalaisyhteiskuntien vahvistumisesta

Kansalaisjärjestöjen työn vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta tulee tarkastella suhteessa
etelän hyödynsaajiin ja kansalaisyhteiskuntien vahvistumiseen. Se on usean, eri
sektoreilla ja eri tavoin työskentelevän toimijan työn aikaansaannosta. Keskeisimpinä
lähtökohtina tulee aina olla järjestöjen omat tavoitteet ja etelän kumppanien aito
omistajuus.

Tuloksekas työ vaatii aikaa ja resursseja. Apuinstrumenttien tehokkuuden sijaan on
keskityttävä työn pitkäkestoisiin vaikutuksiin ja joustavuuden sekä innovatiivisuuden
lisäämiseen. Kestäviä tuloksia ja vaikutuksia saadaan panostamalla järjestökentän
toiminnan suunnitteluun ja suunnitelmallisuuteen. Raportoinnin sijaan panostetaan
suunnitteluun ja edistetään järjestöjen mahdollisuutta tehdä pitkäjänteistä työtä.

[Mikko Sauli]

Hei,

Hyvä pohja, joka on mielestäni selkeä askel eteenpäin näissä keskusteluissa. Muutama viime hetken pointti tähän keskusteluun, ennenkuin aikaraja menee umpeen huomenna:

1. Tämä linjauksen uusiminen on ehdottomasti syyttä tarkastella laajemassa kontekstissa, eli osana Oikeusministeriön vetämää demokratia-asiakirjakokonaisuutta. Voi olla, että UM on etujoukossa liikkeellä, mutta OM:n dokumentti tulee tulevaisuudessa määrittelemään suhdetta - ainakin sen olisi kai tarkoitus. Itselleni näiden kahden prosessin välinen suhde ei ole täysin hahmottunut. Ehkä sen voisi muotoilla kysymykseksi dokumenttiin?

2. OM:n prosessin kansalaisyhteiskuntakäsitys rajoittuu viimeisimmässä luonnoksessa hyvin pitkälle kolmannen sektorin palveluntuotantoroolin tunnustamiseen. Tuntuu, että UM:n linjauksen suhteen sama kummittelee tässä järjestölinjauksessakin, vaikka moninaisuuden tunnustaminen on edistysaskel suhteessa aiheesta yleisemmin vallitsevaan diskurssiin.

3. Omalla ensisijaisella taustajärjestölläni (Attac) ei ole merkittäviä intressejä rahoituksen suhteen - Suomen poliittisen linjan suhteen sitäkin enemmän. Vaikka linjaus painottaa kansalaisyhteiskunnan monimuotoisuutta, toivoisin, että esim. kuulemiskäytäntöjen suhteen tätä korostettaisiin vieläkin selkeämmin esimerkiksi ilmaisemalla järjestöjen kehityspoliittisten kiinnostuksenkohteiden vaihtelevuus. Kansalaisyhteiskunnalla ei määritelmällisesti voi olla yhtä ääntä. Toisaalta myös kuulemisiin osallistumattomuus voi joissakin tapauksissa olla statement sinänsä.

4. Kuulemiskäytäntöjen osalta tulisi huomioida myös järjestöjen kyky agendan asettamiseen niissä. Nyt ne järjestetään lähtökohtaisesti reaktioiden keräämiseksi hallinnon aloitteisiin, kuten linjaus hienovaraisesti antaa ymmärtää. Tilanteen käytännönsovelluksista on ansiokasta pohdintaa Lauri Peltosen ja kumppaneiden viestiketjussa toisaalla tällä foorumilla. On vaara, että poliittinen linjakeskustelu hukkuu hienovaraisen osallistumis- ja vuoropuheludiskurssin alle, jos sen suhteen ei olla tarpeeksi selkeitä.

5. Ulkoministeriölle kannattaisi tarjota järjestöjen suhteen näkemystä, jonka mukaan erityisesti kehitysyhteistyössä järjestöjen rooli kansalaisten osallistumisen mahdollistamisessa on lisäksi merkittävä koko sektorin ja sen rahoituksen legitimiteetin kannalta. Näin riippumatta, onko kyseessä esim. kummilapsitoiminta, tiedontuotanto, kansalaisyhteiskunnan verkostoitumisen tukeminen tai pienprojektin toteuttaminen vapaaehtoispohjalta. Linjausluonnos on oikeassa todetessaan, että järjestöjen pitää kyetä Accran hengessä määrittelemään tuloksellisuusperiaatteensa itse. Samalla legitimiteetin osalta kannattaa pitää mielessä, ettei kaikki kehy mene järjestöjen kautta ja esim. TEM:llä on oma näkemyksensä sektorin funktiosta.

6. Järjestöillä voi olla annettavaa aivan muissa kysymyksissä kuin päältäpäin vaikuttaisi. Paikallistuntemus auttaa monissa virallisissakin yhteyksissä rahoituskeskustelun ja kehitysyhteistyön toteuttamisen ulkopuolella.

7. Järjestöjen aattelinen rooli tulisi tunnustaa selkeämmin ja se tulisi nähdä tasavertaisen etelä-pohjoinen dialogin kannalta selkeämmin voimavarana kuin taakkana. Tällä hetkellä tuntuu, että Suomessa kavahdetaan kaikkea, mikä vähänkin kalskahtaa ideologialta. Surullinen dystopia olisi, että samalla menee lapsi pesuveden mukana ja järjestökentän moninaisuus pelkistyy näennäisneutraaliin teknokratiaan, joka ei kykene lainkaan arvioimaan toimintansa reunaehtoja. Aktiivista, aatteellista ja omaehtoista kansalaisyhteiskuntaa tulee kehittää ja vaalia kaikin mahdollisin tavoin. Tässä työssä myös järjestöjen kannattaa ajatella omaa rooliaan toimivan demokraattisen kulttuurin rakentamisessa erilaisuuden ja aatteelisen pluralismin kautta, ei siis neutraalin yleishyödyllisyyden tai "yhteisen hyvän" kautta ainakaan ilman lisämäärettä "aatteelliselta pohjalta".

Detaljitason loppukaneetteina voisin vielä heittää, että:

a) on kummallista sanoa heti alkuun seuraavaa: "...yhteinen arvopohja ... ovat edellytyksiä kansalaisjärjestöjen ja ministeriön väliselle toimivalle yhteistyölle" koska myös ministeriön sisällä on ristiriitaisia intressejä tai arvopohjia, ja että:

b) lause "Kirjo ulottuu vapaaehtoispohjalta toimivista ruohonjuuritason järjestöistä suuriin ammattimaisiin järjestöihin" ei ole mielekäs, koska vapaaehtoisuus ei tarkoita pelkästään ruohonjuuritasoa eikä välttämättä myöskään epäammattimaisuutta, vaan näiden komponenttien summa riippuu järjestön omasta tavoitteenasettelusta ja saa joissakin järjestöissä hyvinkin hybridejä muotoja. Kiteyttäen: myös ammattilaisiin mahtuu heikkoa substanssiosaamista, ruohonjuuritasolla osataan toisinaan lobata, suuruus voi tarkoittaa muuta kuin teknokratiaa ja vapaaehtoisuutta esiintyy myös Kepassa itsessään vaikkapa globbariverkostossa ja hallituksessa, eikä se tee Kepasta yhtään vähempää ammattimaista ;-)

Jotta tällaisia.

Rauhaa ja rakkautta,

Mikko Sauli
Kepan hallituksen väistyvä varajäsen